BACK TO NORMAL
Money & Health CD
sold out

"Descend... eikun Back To Normal on vihdoin tehnyt sen mistä kaikki (all) kunnon poppispunkin ystävät ovat nähneet kauniita unia. Jutun nimi on täyspitkä albumi, jonka paratiisimainen etukansi ja hilpeä takakansi johdattavat kuulijan johonkin Vanha-Ulvilan perämetsiin. Bill Stevenson ja Stephen Egerton voisivat tarjota termospullollisen kahvia tämän levyn tekijöille, sillä musiikki pelaa korvissani paremmin kuin All-yhtyeen kehnoimmat tekeleet. Tätä levyä kuunnellessani minun tekisi mieli keksiä aikakone, mennä kymmenen vuotta ajassa taaksepäin, ostaa skeittilauta ja muuttaa rikkaan serkun luolke Lomitaan (USA) katsomaan the Descendentsiä livenä. Jokainen punkhyypiö, joka jättää Back To Normalin albumin väliin, vaikka ylen paljon pitääkin the Descendentsistä ja Allista, voi katsoa häpeällistä lärviään peilistä, sillä tällä levyllä on se sama kipinä kuin mitä nuo bändit ovat pitäneet tulessa jo toistakymmentä vuotta. Levyn päättävä Highlights on hyvä esimerkki siitä, että lähes valonnopeudella etenevä biisi voi sisältää jäyheän melodian, paniikinomaista laulua sekä loputtoman kitarasoolon ja jäädä vielä tuon kaiken jälkeen soimaan kuulijan alitajuntaan!"
Jungle 2/95


"Kyllähän se on uskottava korvia, ja kun kerran bändikin niin vakuuttelee, että tämä on BTN:n paras levytys. Osaavaa mutta samalla sopivan elävää menoa alusta loppuun, kait sen "uudenlaisen vimman & energian" myös kuulee - ja muutama kipale jää päähän soimaankin. Vaan oliskohan niin, että "täydellinen" elektroniprässäys on syönyt kitaraa tai onko se alunperinkin ollut hieman "taustallehukkuva", kun nyt etupäässä kuuluu bassonränkytykset ja sit kans kitarariffittelyt. Noh. Ihana kesäpoppitakakansi. Sanatkin mukana, mutta kaikkein hauskimpia oli jäsenistöpähkinänkuoret. Jep? Jep!"
Toinen vaihtoehto #66


"Back To Normal jatkaa hienoa kansitaidetta, mitä on saatu ihastella jo heidän aikaisemmilta pikkulevyiltään. Myös musiikillisesti jatko on samantyylistä kuin aiemmilla levyillä, eli pirteää amerikaksi laulettua poppispunkrokkia, se iänikuinen Bad Religion taas tulla pulpahti mieleen. 14 biisiä, ehkä paikoitellen samanlaisia (no joo, eroaako Bad Religionin biisit muka jotenkin toisistaan), mutta paremmilla soundeilla ja tarkemmalla soittotarkkuudella kuin aiemmin. Eihän tämä vielä kuullosta aivan amerikkalaiselta, tiedä sitten pitäisikö? Laulaja on ihan hyvä, ei se minua häiritse. Tekstit tuntuvat olevan pieniä tarinoita, ei mitään kahden rivin toistoja."
Sue #5


"Nopeaa ja alakuloista punkrockia paiskova Back To Normal on kehittynyt kovaa vauhtia ja saanut parin omakustannesinkulan jälkeen debyyttialbuminsa valmiiksi. Lätty on ilmeisesti tehty nopeasti ja halvalla (viittaakohan levyn nimi tähän?), sillä äänenlaatu ja miksaus on taattua lo-fi -tasoa. Äänikuvan puuroisuus pudottaa bändin soitannan tehoa, neljästätoista energiaroiskahduksesta kolmasosa unohtuu heti kättelyssä, kolmasosa toimii ja paras kolmannes onkin sitten hienoa suomalaista punkrockia. Vaikutteita on ainakin Bad Religionilta ja Sugarilta, mutta kyllä bändi onnistuu kuullostamaan omanlaiseltaan. Laulajan ilmaisussa olisi toivomisen varaa, vivahteita voisi olla lisää ja nopeimmissa paloissa soitto tuppaa hajoamaan, mutta energiaa ja omistautumista riittää. Bändin sopii jatkaa esimerkiksi Rememberin, Loservillen, Master Of Realityn, By Your Siden ja yleislinjasta ilahduttavasti poikkeavan Body Languagen viitoittamalla tiellä."

Rumba 11/95



© SLODE HEADQUARTERS 2009